sunnuntai 25. syyskuuta 2011

KyJy #15 Amigurumeita

Näitä kolmea sisarusta ei millään saanut samaan kuvaan, koska kaksi ensimmäistä pääsi heti uuteen kotiin ja näistä kolmas on ensimmäinen KyJy palkinnoista. Amigurumiksi näitä uskaltaa tituleerata, koska mallin poimin Mia Bengtssonin ihanasta Amigurumi kirjasta. Siis ihan oikeasti nämä ovat penaaleja =)

Tähän pinkkiin on käytetty Novitan Miami lankaa 32g eli 92m
Koukku kokoa 3mm
Lasi silmät ja vetoketju on kaikista taarattu pois ennen punnitsemista :)
Tämä turkoosin vihreä on tehty kaksinkertaisesta Vuorelman Pilvi puuvillalangasta. Possu painoi 40g eli 160m ja sekin on tehty 3mm koukulla =)
Nuo kaksi olisivat riittäneet jo yhdessä, mutta päätin nyt laittaa vielä tämän ensimmäisen KyJy palkinnoksi lupaamani vielä tähän, ihan esimerkiksi =) Tämä on mielestäni karhu, mutta päättäköön saaja sitten itse mikä haluaa sen olevan. Tehty myös Novitan Miamista ja painoa 34 g eli 98m sama koukku kuin edellisissä.

Toinen palkinnoista on tulossa myös Miamista ja saman pinkkinä kuin tuo ensimmäinen possu. Mutta se mikä siitä tulee on sitten aktiivisten lukijoiden päätettävissä, sillä laitoin siitä kyselyn tuohon sivupalkkiin oikealle :) Sisälle molempiin tulee jotain pientä kivaa...

Kävin tyttöjen kanssa tänään Hyrylässä markkinoilla ja kotiin tullessa oli kassit täynnä... Syötävää! Eli Viipurin rinkilä, rahkapiirakkaa, metrilakua ja aivan suussa sulavaa luomu ruisleipää. Ollaan tyttöjen kanssa jo syöty ensimmäisestä 900g kokoisesta reikäleivästä 1/4.
Roosa sai tuliaisiksi myös oikein koiran kokoisen puruluun =D Se on aina parempi, että koira syö ennemmin puruluita kuin esim. kenkiä tai kännyköitä!

Erittäin hyvää sunnuntaita ja vastailkaa kyselyyn! Aikaa ensi sunnuntain aamuyöhön.

8 kommenttia:

  1. Onpa Roosa tyytyväinen. Ihania amigurumeja.

    VastaaPoista
  2. Söpöjä possuja ja kiva että Roosallekin löytyi sopivan kokoinen tuliainen :)

    VastaaPoista
  3. Suloisia possuleita.
    Ylpeä uuden luun omistaja.
    Meillä pitää dallulle olla reissusta tullessa olla tuliaisia. Sama homma tytön tullessa käymään Tampereelta. Laukun avaaminen seurataan tarkasti ja voi mikä riemu, kun jotakin sieltä paljastuu.

    VastaaPoista