tiistai 13. maaliskuuta 2012

Tiistaita

Kylläpä oli viikko. Se kumma tauti pakotti viikko sitten lääkäriin ja hän hetken kuunneltuaan tuli siihen tulokseen, että minulla on influenssa. No työterveyslääkäri kun on niin antoi jalomielisesti 2 päivää sairaslomaa. Tiistai tuli nukuttua ja keskiviikko kerättyä voimia, jotta jaksaa lähteä torstaina töihin. Illalla on menty ajoissa nukkumaan. Nyt viimein alkaa olemaan tunne, että ehkä sittenkin elämä hymyilee. Mitään en ole aikaiseksi saanut. Mutta sinulle rakas SNY tiedoksi, että huivi on nyt tehty siihen asti, johon ohjetta on riittänyt. Siitä tulee ihan mielettömän upean värinen =D

Siskokin jo soitteli tuossa viikonlopulla ja ihmetteli, kun en ole blogia päivittänyt. Taisipa olla hieman huolissaan, joten ihan jo hänelle tiedoksi, että parantumassa ollaan. Hitaasti, mutta varmasti.

Nyt pitäisi ruveta hieromaan älynystyröitä ideoita varten. Minä kun lupasin jo aikoja sitten antaa hyvän kiertää ja mitään ideoita en ole vielä keksinyt niille kolmelle ihanalle, jotka mukaan uskaltautuivat. Luulenpa, että on parempi laittaa ompelukone surraamaan. Ideoita otetaan vastaan ;)

Tämä lähtee taas Roosan kanssa lenkille, jotta pääsee ajoissa nukkumaan... Yhä.
Saisiko tästä kuvasta vähän mielenpiristystä kevättä odotellessa =D

Rauhallista viikonjatkoa kaikille tänne uskaltautuneille!

5 kommenttia:

  1. Hyvä kun olet paranemaan päin!

    VastaaPoista
  2. Laittelenpa siis seuraavaa vihjettä tulemaan lähipäivinä. Oma huivini on melkein valmis, mutta saa nyt jäädä odottamaan jotta saan kiireellisemmät työt pois alta. Niin ja kiva kuulla että tauti alkaa helpottamaan.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kun alkaa tauti helpottamaan! Ihana kuva, kyllä se kevät sieltä kohisten tulee :)

    VastaaPoista
  4. Arvontapalkinto saapui eilen, heti kipitin hakemaan postista. Kiitoksia! Sormet syyhyää päästä tekemään jotian niistä, kun löytäisi jonkin kivan ohjeen jonkinlaiseen boleroon/liiviin tai johonkin niiden väliltä :)
    Terv. Salla

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista