sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sateisen päivän jorinoita

KyJy #11 Tulppaanihuivi The Knitter lehdestä nro36. Olisikohan kolmas huivi tällä mallilla ja aina yhtä hauska neuloa. Lankana BC Garnin Silkbloom extra fino, puikot 4,0 painoa 68g eli 408m. Vielä 8 työtä kesken ja täytyy myöntää, että ensimmäisen kerran alkaa hermostuttamaan nuo keskeneräiset työt. Aiemmin on tullut hetkiä, että ei ole innostanut niitä tehdä, mutta nyt ne käyvät jo hermoille =)
Tuossa viime viikolla muistin, että elokuussa jäi joulupallo tekemättä, joten tässä on elo- ja syyskuun pallot. Pitäisi varmaan päättää vain pari väriä, joita käyttää, sillä kuusi näyttää muotoutuvan melko kirjavaksi näitä käytettäessä. Voi olla, että pallot lopulta päätyvät johonkin kulhoon asetelmaksi tai sitten tyttöjen leikkeihin.
Tämä ihanan iso (noin 5-6 cm korkea) yökkö oli viime viikonloppuna talomme seinässä. Eipä se siinä montaa tuntia saanut olla ennenkuin linnut kävivät sen siitä nappaamassa, mutta onneksi sain sen ikuistettua. Oli todella kaunis valko/harmaa/musta ilmestys.

Joku outo syys väsymys on vaivannut jo useamman viikon. Jostain syystä olen ollut valtavan kiukkuinen jo jonkin aikaa. Siihen pahuksen kiukutteluun vain kuluu aivan ylimääräistä energiaa. Sitä kun voisi kuluttaa aivan muuhunkin. Nypläys kurssi alkoi jo toissa viikon torstaina. Oli ihanaa päästä toisten käsityöläisten kanssa harrastamaan. Suurin osa illasta vain kului kesän kuulumisten vaihtamiseen. Viime torstaina en päässyt menemään, sillä kaiken kukkuraksi syysflunssakin alkoi vaivaamaan.

Ei tässä varmaan muuta voi kun ottaa jokin C-vitamiini kuuri syksyä piristämään. Tai ei sittenkää... Minäpä otan tuon syyskuun SNY paketista saamani langan käsittelyyn ja teen itselleni väriterapeuttiset, lämmittävät villasukat. Nyt sen pariin!

Hyvää sunnuntain jatkoa!



2 kommenttia:

  1. Muista myös D-vitamiini. :)

    Itseä vaivaa kanssa väsymys, ja yritän muistaa D-vitamiinia nyt tankata.

    VastaaPoista
  2. Kaunis huivi ja kauniita joulupalloja! Mulla on vielä yli puolet tekämättä ja kieltämättä nuo keskeneräiset jaloissa pyörivät työt rupeavat ärsyttämään,varsinkin kun huvittaisi aloittaa uusia,eikä tehdä noita vanhoja :) Aloitin uuden blogin,tervetuloa kylään :)

    VastaaPoista