sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Jos yksi ei riitä onko kuusi jo liikaa?

Perjantaina töissä syntyi päätös: Viikonlopun vietän kellarissa. Olen kaikkea muuta kuin kesä ihminen varsinkin kun kyse on helteestä. Aivot lopettavat toimitansa ja mitään ei saa tehtyä. Ja kellarissa on sementtiseinien sekä pienien ikkunoiden ansiosta viileää. No, tavoitteena oli tehdä tytöille penaalit uusiin, alkuviikosta hankittuihin reppuihin, kun neideille ei sopivaa tuntuntu löytyvän.

Tytöt saivat Pääsiäisenä valtavat pääsiäismunat, jotka oli kiedottu Monster High foliopaperiin ja ajattelin tehdä "laiskan ompelijan" karkkipaperi pussukoita. Hommahan alkoi spray-liimalla ja sen vuoksi piti viritellä silityslauta jätesäkillä vuorattuna ulos.
Sen verran lämmintä oli ulkona, että liiman ohjeessa lukenut: odota, että liima jähmettyy tahmeaksi ei auttanut vaan piti toimia heti.
Kun kaksi pussuukkaa oli valmiina oli tuota foliokangasta vielä jäljellä vaikka kuinka paljona, joten vetoketjupussukoita tuli kuusi kappaletta. Ja vieläkin sitä riitti...
Lopusta tuli molemmille tytöille kesäkassit. Mitään ei tarvinnut ostaa, sillä kaikkea oli runsaasti kotona. Pussien ja kassien päällä on vielä kristallimuovia ja sisällä vielä erillinen kangas vuorina. Innostuin tuosta kristallimuovista ja ensimmäisessä kuvassa ollut Mikki Hiiri- pussi on vanha muovipussi, jota olen säilyttänyt. Nyt siitä tuli projektipussi.

20 C astetta on tässä helteessä todella luksusta. :)

Seuraa riitti nämä kaksi päivää. Roosa on kuin toinen koira, kun on viettänyt aikaa kanssani, samoin Minni. Tulin tässä joku aika sitten siihen tulokseen, että aivan turhaa yrittää siivota tuota kellaria, sillä siellä on aivan liikaa tavaraa. Ainoa vaihtoehto mitä siellä voi tehdä on alkaa kuluttamaan tuota tavaraa, jotta sitä olisi sellaiset määrät (tulevaisuudessa), että sitä on järkevää säilyttää. Nyt se  pursuaa yli =) Ainakin kauppakasseja olisi tarkoitus ruveta ompelemaan tuosta valtaisasta kangasmäärästä. Tiedän, mitä sukulaiset ja kaverit saavat joululahjaksi... ;)

Kun kristallimuovi saatiin sivuun niin seuraavaksi pääsivät käsittelyyn olohuoneen nojatuolit. Olen tehnyt näihin irtopääliset jokunen vuosi sitten viininpunaisesta teddykarhun nahasta. Se tuli tarpeeseen silloin, sillä nämä tuolit olivat siihen aikaan kellarissa, jossa on kylmä ja ne oli viety sinne tyttöjä varten, jotta he voivat katsoa videoita, kun minä ompelen siellä. Olohuoneeseen tuo viininpunainen karva ei kuitenkaa sopinut.
Päälisten alla oli vaalea kangas, vaikka jo 20 vuotta vanha niin silti ihan siistissä kunnossa. Nämä tuolit vain tarvitsisivat kunnostuksen, sillä vaikka niissä on ihan hvyä istua niin kuitenkin ne ovat aika kovat ja siksi päälystin niihin tyynyt. Toisen istuimeen ja toisen selkänojaan.
Molemmat tyynyt on kuvattu samassa tuolissa, sillä toisen tuolin paikka on aika pimeä. Kumpaakaan kangasta ei ollut niin paljoa, että jommasta kummasta olisi voinut tehdä kaikki tyynyt.

En muista millon viimeeksi olisin tehnyt "töitä" näin montaa tuntia viikonloppuna. Lauantain ompelusaldo oli 6 tuntia ja tänään sunnuntaina olin kellarissa 9 tuntia. Oli todella ihanaa ommella taas pitkästä aikaa.

Nyt pitäisi tehdä vielä kiri KYHäilyiden viimeisiin töihin. Jäljellä kun on kaksi huivia. Toinen pääkallohuivi ja yksi suorakaiteen muotoinen isoäidinneliö, josta ajattelin ommella lyhyet reunat yhteen, jotta siitä saisi talveksi kaulurin.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti